Apuvälinepalvelun ja fysioterapian järkevä yhdistelmä

Hämeenlinnassa sijaitseva Apuväline ja Fysio Ortofix Oy on kahden lapsuudenkaverin, Heikki Kaartisen ja Alexander Kurtzin yhteinen yritys.

”Ajauduimme molemmat kuntoutusalalle. Aina välillä leikittelimme ajatuksella yhteisestä yrityksestä. Tammikuussa 2017 sopiva hetki osui kohdalle, oli kysyntää ja riski tuntui pieneltä”, miehet kertovat.


Hämeenlinnan seudulla apuvälinepuolen yrityksiä on aika vähän. Ortofix tarjoaa palvelua. Se ei halua olla apuvälinekauppa, vaan klinikka. Toiminnan konsepti on nimenomaan antaa sekä hoitoa että ajanvarauksella palvelua apuvälineitä tarvitseville.

”Haluamme yhdistää järkevällä tavalla apuvälinepalvelua ja fysioterapiaa. Moniammatillisuuteen kuuluu sekin, että meiltä saa nyt myös naprapaatin palveluksia”, Kurtz kertoo.

Ortofix yhdistää fysioterapian ja apuvälinepalvelut ja tarjoaa moniammatillista apua tuki- ja liikuntaelinongelmissa sekä neurologisista vammoista ja vaivoista kärsiville.

Tarjolla palveluja, joita ei kaikilla ole

Heikki Kaartinen on fysioterapeutti, jonka asiakkaista iso osa on neurologista apua tarvitsevia, työikäisiä tai vanhempia. Hän on aloittanut työterveysfysioterapeutin opinnot, joten jatkossa on tarkoitus suuntautua myös sille saralle.

Yritys haluaa erikoistua, tarjota asiakkaille jotain, mitä ei ihan kaikista paikoista saa. LPG-laitteessa motorisoidut rullat hoitavat kudosta horisontaalisesti ja vertikaalisesti muokaten ja stimuloiden sidekudosta. Neste- ja verenkierto paranee.

Shockwave-paineaaltohoito puolestaan vilkastuttaa aineenvaihduntaa hoidettavassa kohdassa. Kudoksiin kohdistetaan mekaanisesti tuotettua korkeatehoista paineaaltoa. Shockwave-hoito sopii parhaiten kroonisiin vaivoihin.

Shockwave-hoito on vaihtoehto kortisonipiikille, Heikki Kaartinen sanoo. Hoidon sivuvaikutukset ovat vähäiset.

 

Apuvälineitä aikaa varaamalla

”Apuvälineissä haluamme toimia klinikkamaisesti, emme olla kauppa. Sisään voi toki tulla ilman ajanvaraustakin, mutta suurin osa varaa ajan. Asiakkaan ongelmaan perehdytään ajan kanssa”, Alexander Kurtz kertoo.

Fysioterapia ja apuvälinepalvelut tukevat toinen toistaan. Alaraajaongelmissa yritys pystyy auttamaan tarvittaessa moniammatillisesti jalkojen tutkimisessa, pohjallisissa ja hoidossa. Erityisjalkineita tarvitseville apua löytyy myös.

Muuten tarjolla on muun muassa polvitukia, selkä-, ranne ja niskatukia sekä lääkinnällisiä hoitosukkia. Liikkumisen apuvälineitä ja esimerkiksi purkinavaajia hyllyssä ei ole.

Kurtzin päivään mahtuu ehkä kolme tuntia mittaamista tai sovittamista, loppupäivä on pohjallisten hiomista, liimausta ja muuta sen kaltaista. Toimitusajat hän pyrkii pitämään lyhyinä.

Apuvälineteknikko auttaa valitsemaan ja tilaamaan juuri itselle sopivat laadukkaat erityisjalkineet. Joitain malleja löytyy myymälästä, mutta valtaosa tilataan, Alexander Kurtz kertoo.

Apuvälinepuolikin Kannassa

Miten Diarium on toiminut tämänkaltaisessa yrityksessä?

”Fysioterapeutille se sopii hyvin. Alkuun oli miettimistä, miten apuvälinetuotteet saa fiksusti sinne, mutta yllättävän hyvin se sopii siihenkin. Sieltä saa normilaskun, jossa tuotteena on hoitohinnaston kautta esimerkiksi ortopedinen jalkine”, Kurtz kertoo.

Apuvälinepuoli siirrettiin Kantaan samalla rysäyksellä kuin koko yrityskin.

”Pienessä yrityksessä on pakko ottaa selvää monesta asiasta. Samalla niitä oppii. Se sopii minulle, voisi olla tylsää olla spesifisti vain yhdessä asiassa”, Heikki Kaartinen sanoo.

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.

 

 

 

Kirjoittaja