Asiakkaalle onnistumisen iloa

Kuntoutumisen tärkeäksi tekijäksi Raija Eskola nimeää ilon. ”Asiakkaan pitää kokea onnistumisen iloa. Joka ikinen kerta harjoitteet päätetään onnistuneeseen suoritukseen. Jos harjoitus ei onnistu, se tehdään uudelleen jotenkin helpotettuna. Epäonnistumiseen ei lopeteta.”

Tulevaisuuden visiona Raija Eskolalla on palkata yritykseen toimintaterapeutti ja puheterapeutti. Moniammatillisuus korostuu monessa kohtaa. Vaikka yhteistyö muiden terapeuttien kanssa toimii hyvin, moni asia helpottuisi, jos asioista voisi sopia ja neuvotella suoraan oman talon sisällä.

Diarium 100 asiakasyritystä

Raija Eskola perusti Raija Fysiopisteen Nivalaan vuonna 2014. Sitä ennen takana oli 10 vuotta toisen palveluksessa. Sitäkin aikaa hän muistaa lämmöllä.

Yritys on erikoistunut lasten ja aikuisten neurologiseen fysioterapiaan. Viime vuodet ovat olleet tiukkoja, kun työn ohella on suoritettu erikoistumisopinnot ja tehty ISO 9001 -laatujärjestelmä yritykselle.

”Tykkään työstäni äärettömästi”, Eskola sanoo.

Oman yrityksen hän perusti, koska halusi vapaat kädet tehdä kuntoutusta omalla tavallaan. Ei tarvitse miettiä, kuka maksaa.

Omalla tavalla, persoonallisesti, yrityksessä toimitaankin. Asiakkaiden kanssa jalkaudutaan luontoon ja tehdään iloisia tempauksia. Yksi esimerkki on liikuntakorttien keräily. Jokainen mukaan lähtenyt keräsi pisteitä omalla tasollaan, ja jokaista tsempattiin ylittämään oma itsenä. Jollekin se saattoi tarkoittaa sitä, että kävi päivittäin ulkona portailla seisomassa, tuli ulos. Tempauksen päätteeksi tuloksia juhlistettiin yhteisellä kahvitteluhetkellä.

 

Neurologisille kuntoutujille suunnitellut laitteet motivoivat harjoittelemaan.

 

Työntekijän palkkaaminen on kallista

”Tein ensimmäiset vuodet työtä yksin. Sitten tuli tunne, etten enää selviä yksin. Päivät venyivät ihan liian pitkiksi ja ei ollut kollegaa jakamassa asioita”, Eskola kertoo.

Hänen kokemuksensa mukaan paras kate yrityksellä on, kun tekee yksin.

”Mutta en ole sellainen bisneshai, että menisin euro edellä joka paikkaan. Saan tästä sellaisen toimeentulon, kun tarvitsen. Yrittämisen vapaus kiehtoo, voi pitää päivän vapaana miettimättä, onko minulla vapaita jäljellä.”

Työntekijöitään Eskola kehuu kullanarvoisiksi. He hoitavat työnsä kuin tekisivät omassa yrityksessä. Joustoa on puolin ja toisin, on vapautta ja vastuuta, ja luottamusta. Tavoite on toimia työnantajana niin, että työtekijän on mukava tulla töihin.

Eskola toteaa, että painetta hintojen nostamiseen on, mutta tasapainottelu sopivan hinnan suhteen on vaikeaa.

Neurologisen kuntoutuksen lisäksi Raijan Fysiopisteessä on tarjolla veteraanikuntoutusta. Pieni osa asiakkaista on tules-ongelmaisia.

”Niitä olen ohjannut myös toiselle yrittäjälle. Kaikkeen ei voi erikoistua.”

Yhtä ainoaa mainosta hän ei ole laittanut, silti yrityksessä on täystyöllisyys. Vaikka asiakkaita on paljon, Eskola on päättänyt pitää omat työpäivänsä kohtuullisen mittaisina. Tavoitteena on oppia pitämään ruoka- ja kahvitunnit.

Raija Eskola arvostaa yrittäjän vapautta. Asiat voi tehdä omalla tavallaan

 

Äärettömän mukavat asiakkaat

Raijan Fysiopisteessä huolehditaan omasta osaamisesta.

”Ajatukseni on, ettei kenenkään kuntoutuminen jäisi omasta tietämisestä kiinni”, Raija Eskola sanoo.

Hän kertoo iloisena nuoresta miehestä, tuoreesta kaksosten isästä, joka taannoin makasi aivovamman jäljiltä sängyssä.

”Ja nyt hän kehtasi jättää minut pururadalla!”

Puolen vuoden kuntoutuksen jälkeen mies käveli, juoksemaan hän kykeni puolentoista vuoden urakan jälkeen. Toimintaterapeutti ehti jo lyödä hanskat tiskiin käden kuntoutumisen suhteen. Sinnikkään työn jälkeen mies kykenee nyt vetämään kitaralla upeita sooloja.

”Mutta ei tätä tehdä yksin. Jos asiakas ei ole mukana ja luonto lähde korjaamaan, pitää kuitenkin löytää keinot saada elämästä laadukasta, ja sopeutua elämän antamiin haasteisiin.”

 

Monipuoliset laitteet

Raijan Fysiopisteessä on tehty isoja investointeja monipuolisiin laitteisiin. Esimerkiksi painokevennettyä harjoittelulaitetta, neurologiselle kuntoutujalle suunniteltua kävelylaitetta, restoraattoria tai ratsastussimulaattoria ei löydy yleensä kuin suurten kaupunkien terapialaitoksista.

”Samaan aikaan laitteisiin investoimisen kanssa erikoistuin työn ohessa neurologiseen kuntoutukseen ja työntekijä erikoistui lasten neurologiaan. Molemmat, sekä laitteet että pitkä koulutus ovat satsausta tulevaisuuteen”, Eskola toteaa.

 

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.

Kirjoittaja