Tag

Hieronta
”Pienen fysioterapiayrityksen toiminnan edellytyksenä on aina ollut joustavuus ja mukautuvuus ympärillä tapahtuviin muutoksiin”, porilaisen Fysioterapia Tuula Paasiaho Oy:n yrittäjä Tuula Paasiaho pohtii.
Lue lisää
Fysiopalvelu Easymoven tarina alkaa viiden vuoden takaa. Fysioterapeutti Riku Laine aloitti toimintansa Oulussa perustetussa kuntosalissa, jonka yhteydessä annettiin myös hierontaa. Diarium otettiin käyttöön heti kättelyssä.
Lue lisää
Naantalin Fysikaalisen Hoitolaitoksen yrittäjä Minna Sirén tekee asioita omintakeisella, persoonallisella tavalla. Yksi hänen ajatuksistaan on, että yrityksen pitää uusiutua 10 vuoden välein.
Lue lisää
”Fysio-MM Oy:n liittyminen Kantaan kesäkuussa 2017 sujui erittäin vaivattomasti, kiitos Diariumin tuen ja selkeän ohjeistuksen”, toimitusjohtaja Mika Mustonen kertoo. Yrityksessä noudatettiin ohjeita ja aloituspalaverissa sovittua aikajanaa. Rakenteinen kirjaaminen ja selkeästi sovitut toimintamallit sekä fraasien hyödyntäminen helpottavat ja nopeuttavat työskentelyä.
Lue lisää
Pimeänä maanantai-iltana Jämijärven kylänraitti on hiljainen. Eräässä ikkunassa paistaa kuitenkin valo, ja pian ovesta tulee ulos ryhmä vetreitä ihmisiä. Sirpa Ervelän pilates-ryhmän tunti on juuri päättynyt. ”Pilateksessa minulla on pieniä ryhmiä, 6-8 henkeä mahtuu tänne sopivasti. Asiakkaat saavat sopivasti henkilökohtaista ohjausta”, Ervelä toteaa.
Lue lisää
1 2 3 4