Jalkahoitopalvelu Anne Mikkelissä tarjoaa jalkahoitoa hersyvän naurun ja iloisen ilmeen kera. Yrittäjä Anne Tuukkanen on hyväntuulinen ihminen, jonka asiakkaat ovat todenneet saavansa samalla nauruterapiaa. ”Iloisuus ja ystävällisyys tuovat asiakkaita, samoin se, että on halu auttaa.”
Anne Tuukkasta harmittaa joidenkin asioiden byrokratian lisääntyminen.
”Ennen riitti puhelinsoitto ja asia hoitui. Nyt asiakas joutuu hoitamaan tiettyjä asioita itse. Kaikilta se ei helposti suju.”


Kotihoitopalvelusta jalkojen hoitoon
Jalkahoitola on Tuukkasen toinen yritys. Ensimmäisen, kotihoitopalveluyrityksen hän perusti vuonna 2000. Neljä vuotta myöhemmin hän aloitti jalkahoitolan ja opiskeli samalla alaa oppisopimuksella. Jalkojenhoidon ammattitutkinnon hän suoritti kaksi vuotta.
”Tein koko ajan jalkojenhoitoa Ristiinassa kotikäynteinä ja samalla täällä Mikkelissä ohjaajan silmien alla”, hän kertoo.
Vuonna 2006 hän osti liikehuoneiston Mikkelistä. Välillä hänellä on ollut opiskelijoita töissä. Vuosien myötä kolme opiskelijaa on jäänyt taloon.


Hoitoon jonkun syyn takia
Jalkahoitopalvelu Annen asiakkaista lähes kaikki tulevat hoitoon jonkun syyn takia. Se voi olla sisään kasvanut kynsi, syylä, kovettuma tai kipu jalassa. Monesti tarvitaan lääkehoitoa tai haavan hoitoa.
”Lahjakorttiasiakkaita tulee jonkin verran, mutta heilläkin on yleensä joku syy, joku asia, joka askarruttaa”, Anne Tuukkanen toteaa. Puhtaasti hemmotteluun tulee harva.
Asiakkaiden ikähaitari on laaja. Vastaanotolla on käynyt 5-vuotiaasta 103-vuotiaaseen.
Tuukkanen pitää edelleen hoitohuonetta Ristiinan terveyskeskuksessa. Kotikäyntejä hän on vähentänyt, kun aika ei niihin riitä. Yksi kotikäynti vie helposti kahden tai kolmen asiakkaan ajan. Hän tekee yhteistyötä myös paikallisen lääkärikeskuksen kanssa.
Asiakkaista huolehtiminen on hänelle tärkeää. Kesken haastattelun paikalle poikkeaa asiakas tukisukkien mittaamista varten. Mittaus sujuu iloisissa merkeissä. Asiakkaan jo lähdettyä lattialta löytyy hänen taskustaan pudonneita kolikoita. Ne laitetaan visusti talteen seuraavaa käyntiä odottamaan.


Rasvapurkista silikoniorteesiin
Tuukkasen liikkeessä on myynnissä laaja valikoima myyntituotteita.
”Myynti kasvaa koko ajan. Yhdestä ainoasta rasvapurkista lähdettiin liikkeelle.”
Myynnissä hän haluaa pitää tuotteita, jotka ovat asiakkaille suhteellisen edullisia hankkia.
”Kokeilen tuotteita itse, jotta voin kertoa niistä omasta kokemuksestani ja tiedän, mistä puhun”, Anne Tuukkanen toteaa.
Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.
Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.