Hyrylän Fysioterapian yrittäjät Riitta Sipilä ja Taru Seuna puhuvat vahvasti koko fysioterapia-alan puolesta.
”Yritys on tapa järjestää tätä työtä. Varsinainen työ on muuta. Fysioterapia on niin pieni ala, että kaikkien fysioterapeuttien pitää puhua alan edistämisen puolesta. Korostamme mieluummin fysioterapiaa kuin omaa yritystämme.”
Naiset toteavat fysioterapian menneen aktiiviseen suuntaan. Asiakkaat voivat tulla jo valmiiksi kysymään harjoitteluohjeita. Sitten on niitä asiakkaita, jotka eivät jaksa pitää huolta itsestään.
Ennaltaehkäisy olisi monelle tarpeen. Fysioterapiassa voisi käydä kuin hammaslääkärillä, katsomassa, että kaikki on kunnossa.
”Kaikkea ei voi palauttaa tehdasasetukselle, mutta ikäihminenkin voi kuntoutua. Tarvitaan ulkopuolelta sellainen pieni tönäisy, joku huomaamaan, että esimerkiksi ryhti on muuttunut tietokoneen ääressä istuessa. Siksi tämä ammatti on olemassa.”


että joku kuuntelee ja voi rentoutua osaavissa käsissä.
HyFyn tytöt tunnettu jo 37 vuotta
Hyrylän Fysioterapia Tuusulassa on perustettu vuonna 1981. Nykyisissä tiloissa on toimittu vuodesta 1994. Alkuperäisten omistajien jäätyä eläkkeelle Taru Seuna ja Riitta Sipilä ryhtyivät yrittäjiksi neljä vuotta sitten.
Riitta on työskennellyt talossa 90-luvun lopulta ja viihtynyt. Taru tuli Hyrylän fysioterapiaan töihin vuonna 2011.
”Sitä ennen jo kävin täällä pilates-ryhmässä iltaisin. Työntekijöitä saattoi olla vielä paikalla, kun tulin, ja aistin, että täällä on hyvä henki. Ajattelin aina, että tänne olisi kiva tulla töihin, jos tilanne on sellainen.”
Kun naiset alkoivat yrittäjiksi, talossa oli vakituisesti töissä kolme fysioterapeuttia. Nyt määrä on kasvanut viiteen. Lisäksi OMT-terapeutti käy kerran viikossa. Vastaanottoa on laajennettu, kun rakennuksesta on vapautunut lisää tilaa.
Valtaosa asiakkaista on tuki- ja liikuntaelinongelmaisia työikäisiä. Jonkun verran tehdään kotikäyntejä muun muassa ikääntyneiden aikuisten, eläkeläisten, luona. Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta tehdään myös, samoin muun muassa vakuutusyhtiöiden ja HUS:in maksusitoumuksella tulevia.
”Meistä yksi on suuntautunut geriatriseen fysioterapiaan ja yhdellä on neurologisen osaamisen Bobath-koulutus”, Taru Seuna kertoo.
Koko palveluketjun osaaminen on vahvuus
Talossa ei ole sihteeriä, vaan kaikki varaavat asiakkaille aikoja. Samalla voi jo alustavasti kysellä asiakkaan ongelmista ja miettiä, keneltä terapeutilta hän saisi parhaan avun.
”Sihteeri voisi helpottaa, mutta myös hankaloittaa asioita. Nyt hoidamme itse kaiken laskutuksesta ja suorakorvauksesta lähtien”, naiset sanovat.
He kokevat yhdeksi vahvuudekseen sen, että ymmärtävät terapian lisäksi koko asiakaskokemuksen ajanvarauksesta laskun maksamiseen.


Muutoksia ja myllerrystä
Yrittäjäksi ryhtyminen oli iso harppaus, vaikka oli toiminut ammatinharjoittajana. Ennen oli vastuussa vain itsestään, nyt kaikista. Piti hypätä liikkuvaan laivaan.
”Muutoksia on alalla valtavasti, on sote-uudistus, on Kanta ja on uutta tutkimustietoa esimerkiksi sidekudoksen käyttäytymisestä. Samalla kun toimii yrittäjänä ja johtajana, pitää pitää huolta omasta ammattiosaamisestaan”, naiset sanovat.
Onneksi alalla on saatavissa laadukasta täydennyskoulutusta, muun muassa faskiamanipulaation, physiotrainingin ja vatsalihaserkauman hoidon kurssit ovat olleet hyödyllisiä.
”Haavetila on, että Hyrylän Fysioterapia toimii edelleen vahvana ja osaavana paikallisena palveluntuottajana, katutasossa, keskeisellä paikalla tilassa, joka on suunniteltu nimenomaan fysioterapiakäyttöön”, Taru Seuna maalailee tulevaisuutta.
Että asiakas saa jatkossakin avun nopeasti ja yksilöllisesti, tutulta terapeutilta omalta kylältä.


Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.
Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.