Laaja palveluiden kirjo takaa moniammatillisen hoidon

Herttoniemen Fysikaalinen Hoitolaitos Helsingissä on toiminut jo yli 30 vuotta. Nykyinen omistaja ja yrittäjä Inari Degener ajautui yrittäjäksi vähän sattumaltakin.

”Tulin yritykseen ammatinharjoittajaksi vuonna 1990. En koskaan suunnitellut rupeavani yrittäjäksi, vaan ajattelin toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana. Vuonna 1999 päädyin liikkeen toiseksi omistajaksi. Kantapään kautta olen monta asiaa opetellut.”

Työntekijämäärä Herttoniemen Fysikaalisessa Hoitolaitoksessa on vuosien mittaan vaihdellut. Välillä Degener on ollut kahdestaan jo eläkkeelle jääneen yhtiökumppaninsa kanssa. Nyt talossa on hänen lisäkseen myös jalka- ja lymfaterapeutti Anna Rask-Valariutta, osteopaatti Tero Honkanen sekä fysioterapeutti Jaana Nissilä.

Ennen työterveyshuolto saattoi antaa 15 kerran hoitosarjan. Nykyään hoitosarjat ovat lyhyempiä, Inari Degener sanoo.

Omistajanvaihdos aiheutti ylimääräisiä kiemuroita

Vuodenvaihteessa 2017-2018 toinen omistaja jäi eläkkeelle. Samaan syssyyn sattui monenlaista. Yritys oli liittynyt Kantaan ensimmäisten joukossa jo aiemmin. 

”Olen varmaan ensimmäinen, joka putosi pois Kannasta”, Degener toteaa. Nyt asialle voi jo nauraakin.

Vaikka yhtiökumppanin eläkkeelle jäännistä ja lopettamisesta oli asianmukaisesti tiedotettu, jokin tieto ei tavoittanut Aluehallintovirastoa ja Valviraa oikeassa järjestyksessä. Yritys putosi pois Kannasta noin kuukauden ajaksi.

”Jälkikäteen olemme siirtäneet potilaiden tietoja sinne. Vielä on jotain haamukirjauksia, joita me emme näe, mutta asiakkaat itse näkevät”, Degener kertoo.

Fysioterapeutti elää niin kuin opettaa: Jaana Nissilä harrastaa liikuntaa monipuolisesti.

Monipuoliset palvelut

Herttoniemen Fysikaalisen Hoitolaitoksen asiakkaista lähes puolet on Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta tarvitsevia. Osa tulee terapiaan paikan päälle, osaa käydään hoitamassa kotona.

Toinen puoli asiakkaista on tuki- ja liikuntaelinvaivaisia.

”Asiakkaat ovat yhä nuorempia, jopa yläasteikäisiä. Monella on urheiluharrastus, ja he ovat vähän solmussa siitä, miten kroppa toimii.”

Vanhin asiakas nyt on 97-vuotias. Ikähaitari on siis laaja.

Yrityksen tuorein fysioterapeutti, Jaana, opiskelee urheilufysioterapeutiksi. Jatkossa on tarjolla myös sen alan palvelua.

”Siitä opiskelusta saa lisää työkaluja terapiaan”, hän toteaa.

Samassa kuvassa paljon kokemusta fysioterapiasta ja nuoruuden innokkuutta. Välissä luottamus, uskaltaa nojata toiseen.

Yhteistyössä on voimaa

Inari Degener uskoo vahvasti paikalliseen yhteistyöhön. Jos lähialueelle avataan samaa alaa sivuava yritys, esimerkiksi kuntosali, hän käy esittäytymässä.

”Minusta on tärkeää saada kontakteja muihin alan yrittäjiin. Voi jakaa vinkkejä ja kokemuksia. En osaa ajatella heitä kilpailijoina.”

Sote tuntuu hänestäkin vielä isolta kummitukselta. Hän toivoo, ettei se veisi mahdollisuuksia pieniltä, yksityisiltä yrityksiltä.

”Toivon, että yksittäiset toimijat voisivat jatkaa ja tehdä työtä omalla tavallaan.”

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.

Kirjoittaja