Lähes viidennes asiakkaista on urheilijoita

OMT-Klinikka Kokkola perustettiin helmikuussa 2010 DBC Suomen houkuttelemana. ”Omistin silloin yrityksestä 40 prosenttia, ja loput olivat DBC:n. Yhteistyö oli läpi vuosien tiivistä ja hyvää. Halusin kuitenkin lisää päätösvaltaa, koska kuitenkin toimimme hyvin itsenäisenä osana DBC Klinikka -ketjussa”, urheilufysioterapeutti, OMT ja yrittäjä Jukka Ritola kertoo.

Vuosi sitten aloitettu kauppaneuvottelu johti siihen, että hän osti koko osakekannan itselleen ja jatkaa Bodiumiksi muuttuneen DBC Suomen kumppanina. Samalla oman yrityksen nimi muuttui takaisin OMT-Klinikka Kokkolaksi.

Diarium 100 asiakasyritystä

 

Tuki- ja liikuntaelinfysioterapiaa

Yritys on erikoistunut tuki- ja liikuntaelinfysioterapiaan, alaraajaongelmiin ja urheilufysioterapiaan. Vahva manuaalinen osaaminen yhdistyy aktiiviseen kuntoutukseen. Sillä päästään pitkäkestoiseen hoitotulokseen.

”Työssäkäyvä 40–50-vuotias niska- tai selkäongelmainen on meillä tyypillinen asiakas. Myös olkapääasiakkaita on kohtuullisen runsaasti”, Ritola toteaa.

Hyvä, nykyaikainen aktiivinen kuntoutus rakennetaan tutkitun näytön pohjalle yksilöllisesti. Hoidon aikana omalla salilla tehtävät harjoitteet kuuluvat mukaan hoitoprosessiin alusta alkaen.

”Suurin työ ja kuntoutus tehdään kuitenkin asiakkaan omalla ajalla, yksilöllisillä harjoitteilla. Siinä pyrimme asiakkaitamme aktiivisesti tukemaan ja motivoimaan.”

 

Asiakkaina huippu-urheilijoita

Tule-asiakkaiden lisäksi OMT-Klinikka Kokkolan asiakkaina on paljon yksilö- ja joukkuelajien urheilijoita. Osa on jo huipulla, osa pyrkii sinne.

Urheilun vaatii kehon toiminnalta paljon.

”Pienikin häiriö kehon toiminnassa kertautuu kovassa harjoittelussa. Osa työstämme urheilijoiden kanssa on vammojen hoitamista ja osa niiden ennaltaehkäisyä”, Ritola kertoo.

Kokemus ja ammattitaito auttavat tässä. Työmäärästä urheilijoiden osuus asiakkaista on 15-20 prosenttia.

Viime kesänä uutisoitiin mediassa, kuinka lapsilla ja nuorilla paikat pettävät. Kun puutteellisilla liikuntataidoilla lähdetään nuorena harjoittelemaan yksipuolisesti, kroppa ei kestäkään. Tämä ilmiö on lisääntynyt huolestuttavasti.

Saman ongelman ovat huomanneet myös OMT-Klinikka Kokkolan fysioterapeutit. Yksilötasolla ongelma vaatii hyvän tutkimisen ja jatkosuunnitelman.

 

Terapeuteilla itselläänkin urheilutaustaa

OMT-Klinikka Kokkolassa on töissä kuusi fysioterapeuttia. Kaikilla on itsellään urheilutaustaa, monella jalkapallosta.

”Pelaajia meistä nykyään on vähemmän, mutta vielä niitäkin löytyy. Useimmat käyvät kuntosalilla, juoksevat ja hiihtävät”, Jukka Ritola kertoo.

Hän pitää hyvää keskinäisen ilmapiirin vaalimista tärkeänä tekijänä työssä jaksamisella ja työilolle. Jos työntekijöillä on hauskaa keskenään, tulee asiakkaatkin hoidettua hyvin.

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle tai avaa itsellesi ilmainen kokeiluversio.

Kirjoittaja

Saara Liespuu on tiedottaja ja toimittaja. Diariumin nettisivuille hän kirjoittaa ajankohtaisista aiheista.

Haluatko tiedon uusista artikkeleistamme kätevästi suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistallemme, niin lähetämme sinulle ilmoituksen aina kun uusi artikkeli julkaistaan.