FysiPoint Levi / Kittilä palvelee sekä paikallisia asukkaita että turisteja. ”Olisiko koko vuoden asiakkaista 40 prosenttia turisteja ja 60 prosenttia paikallisia ihmisiä”, Tuija Välimaa arvioi.
Hän ja miehensä Hannu perustivat FysiPointin noin viisi vuotta sitten. Hannulla oli kittiläläisenä taustaa ja asiakkaiden tuntemusta paikkakunnalta jo 25 vuoden ajalta.


”Kesällä Levillä on hiljaista. Sesonkiaikana eli ruska-aikaan ja sitten marraskuusta huhtikuuhun meillä on Levillä palkattu myös ammatinharjoittaja”, Tuija Välimaa kertoo.
Hiljaiseen aikaan Levin toimipistettä ei pidetä koko aikaa auki, vaan ajan saa soittamalla. Sesonkiaikana joku on paikalla koko ajan.
Levillä asiakkaat haluavat pääosin hierontaa. Lomailija haluaa hemmotella itseään, tai sitten paikat kipeytyvät isosta liikuntamäärästä. Jonkun verran tehdään muutakin, esimerkiksi teippauksia, tai autetaan äkillisissä urheiluvammoissa.
Yhteistyötä Alppilukion kanssa
”Tyypillinen paikallinen asiakas tulee meillä tuki- ja liikuntaelinvaivojen takia”, Välimaa sanoo. Työperäiset niska- ja hartiaongelmat vaivaavat.
FysiPointin yhteistyökumppaneina ovat muun muassa Levin Alppilukio ja SBC Levi eli paikallinen salibandyjoukkue. Niille tarjotaan urheiluhierontaa ja lihashuoltoa.
Kittilän kultakaivoksen työntekijöillä on työsuhde-etuna hieronta, jota FysiPoint tarjoaa. Yhteistyötä tehdään myös Lääkäriasema Aslakin kanssa.


Vaikea sanoa ”ei”
”Hyvä työpäivä on sellainen, kun ehtii pitää riittävästi taukoja”, Tuija Välimaa toteaa. Joskus on niin kiire, ettei ehdi pitää itsestään huolta, omat tauot jäävät lyhyiksi.
Työ on niin fyysistä, että itsestä pitää huolehtia. Välimaa toteaa, että on vaikea sanoa ei. Välillä päivät voivat venyä juuri siksi.
Fysioterapiayritys osittain lomakeskuksessa on toistaiseksi kannattava. Sote-uudistuksen tuomista muutoksista ei vielä tiedä.
”Asiakkaat eivät mihinkään häviä. Eri asia on, kuka heitä palvelee”, Välimaa toteaa.
Hän kertoo, että vuosien myötä asiakkaiden määrä on vain kasvanut. Ihmiset hakevat apua vaivoihin ehkä herkemmin kun aiemmin.


Uutuutena pyörähuolto
FysiPointin uusin palvelumuoto on pyörähuolto. Se aloitettiin muutama kuukausi sitten.
”Se oli Hannun idea. Meillä on perheessä kahdeksan pyörää, harrastamme pyöräilyä. Yhteensattumien summana Kittilässä loppui pyörähuolto, joten otimme sen mukaan.”
Pyörähuoltoa tarjotaan Kittilässä, mutta tarvittaessa homma toimii myös Levillä.


Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.
Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.