Puheen kehitys tarvitsee loruttelua

Kahden puheterapeutin yhteisessä varastossa on peli poikineen. Puheen vuoksi Oy:n Susanna Timperi.
Kahden puheterapeutin yhteisessä varastossa on peli poikineen. Puheen vuoksi Oy:n Susanna Timperi.

 

Yhdeksi syyksi puheen häiriöihin Puheen vuoksi Oy:n yrittäjä Susanna Timperi mainitsee nykymaailman vahvan visuaalisuuden. Sinällään visuaalisuus ei aiheuta kielihäiriötä, mutta voi aiheuttaa pulmia niillä, joilla on alttiutta kielihäiriöön.

Diarium 100 asiakasyritystä

 

”Kuulon harjaantuminen ja kuuntelemisen oppiminen jää vähemmälle, kun niin paljon asioita aistitaan visuaalisesti. Kielen kehityksen takia kuunteleminen olisi tärkeää.”

Perinteinen lapselle lukeminen, loruttelu ja vuorovaikutus lapsen kanssa voivat jäädä vähäiseksi.

”Sekin tiedetään, että puheen ongelmat kulkevat osittain perimässä sukupolvelta toiselle. Se asia kannattaa tiedostaa”, Timperi sanoo.

Niissä perheissä, joissa vanhemmilla on ollut vaikeuksia puheen oppimisen kanssa, kannattaa erityisesti panostaa siihen, että lapsille luetaan ja harjaannutetaan kuuntelemista.

Yhteiset tilat Marja Hyvösen kanssa

Susanna Timperi valmistui puheterapeutiksi vuonna 1999. Aluksi hän työskenteli pitkään terveyskeskuspuheterapeuttina sekä aikuisten että lasten parissa. Vuonna 2014 hän aloitti työn ammatinharjoittajana. Nyt hänellä on oma yritys, Puheen vuoksi Oy.

Timperi on Kelan sopimusterapeutti vaikeavammaisten avoterapian palveluntuottajana. Sen lisäksi hän hoitaa yksityisesti tai vakuutusyhtiöiden kautta kuntoutukseen tulevia asiakkaita.

Aluksi hän toimi Haminassa, nyt vastaanotto on Kotkassa Eagle-talossa, jossa hänellä on yhteiset tilat Puheterapeutti Marja Hyvönen Oy:n kanssa.

Peili on puheterapeutille tärkeä työkalu. Marja Hyvönen ja Susanna Timperi miettivät, mikä a:lla alkavaa kuvassa esiintyy.
Peili on puheterapeutille tärkeä työkalu. Marja Hyvönen ja Susanna Timperi miettivät, mikä a:lla alkavaa kuvassa esiintyy.

Pakko oppia sanomaan ei

Kun puheterapeuteista on Kaakonkulmalla pulaa, työtä on tarjolla paljon. Susanna Timperi on opetellut sanomaan ”ei” oman jaksamisensa takia.

”Kun vanhempi soittaa hädissään oman lapsensa puolesta, ei ole helppoa sanoa ei. Tätä työtä tehdään kuitenkin koko ajan täysillä omalla persoonalla. Oman jaksamisen takia on tarpeen mitoittaa työmäärä oikein.”

Työssä jaksamisessa tärkeänä Timperi kokee yhteistyön Marja Hyvösen kanssa. Vuorovaikutus ja kokemusten vaihto auttavat molempia.

Diariumin asiakaspalvelu saa kiitosta

Susanna Timperi otti Diariumin koekäyttöön puolitoista vuotta sitten, kun hänen fysioterapeuttina työskentelevä siskonsa suositteli, ja innostui.

”Ohjelma on sinänsä hyvä, mutta erityisesti tykkään asiakaspalvelusta. Se on ollut nopeaa, aina joku vastaa puhelimeen, jos on asiaa. Olen antanut palautetta, ja siihen reagoidaan. Ymmärrän, ettei kaikkea palautettani heti oteta käyttöön, mutta aina asiaan on suhtauduttu myötämielisesti ja mietitty asioita.”

Diariumin laskutusominaisuus vähentää työmäärää vanhaan systeemiin verrattuna. Kun työssä liikkuu paljon, mobiilikirjausten mahdollisuus on hyvä ominaisuus. Voi autossa naputella tiedot saman tien, ei tarvitse tulla työhuoneelle illan päätteeksi kirjaamaan asioita.

 

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.

Kirjoittaja