

Vantaalaisen Fysio Sakuran fysioterapeutit panostavat erityisesti asiakkaan tutkimiseen. ”Haluamme löytää ongelman perussyyn ja hoitaa sitä, ei pelkästään oireita”, yrittäjä ja fysioterapeutti Erick Ellison toteaa.
Asiakkaalla voi olla alaselässä kipua. Kun sitä tutkitaan, syy löytyykin nilkasta. Sen ongelma vääntää polvea, lantiota ja ryhtiä niin, että selkä oireilee. Kun asia otetaan puheeksi, asiakas toteaa, että polvi onkin ollut kipeä.
”Tämän takia työ on niin haasteellista ja siksi mielenkiintoista, kipu voi olla jossain muualla kuin todellinen syy”, Ellison sanoo.
Enintään kolme jumppaliikettä kerrallaan
Käsittelyjen lisäksi asiakasta motivoidaan tekemään harjoitteita omatoimisesti ja ottamaan vastuuta omatoimisesti. Kunnollinen perustelu voi lisätä motivaatiota.
”Emme anna listaa 20 liikkeestä, mitä kannattaisi tehdä. Perussääntö on, että maksimissaan kolme eri liikettä, mieluummin vielä vähemmän. Sitten opetellaan ne liikkeet kunnolla”, fysioterapeutti Katja Ojala toteaa.
Omatoimisten harjoitteiden pitää olla riittävän keveitä, jotta asiakas selviää niistä. Esimerkiksi keskivartalon hallinnassa monesti aletaan selinmakuulta pilatesrullan päältä, josta nostetaan jalat ilmaan. Useimmat pystyvät tekemään tämän liikkeen, ja saavat siitä onnistumisen kokemuksen. Vasta sitten siirrytään haastavampiin liikkeisiin.


Joka viikko koulutusta
Erick Ellison perusti Fysio Sakuran joulukuussa 2012. Nyt yrityksessä on töissä kolme fysioterapeuttia. Toimitilat Vantaan, Espoon ja Helsingin rajalla houkuttelevat asiakkaita myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Hyvät liikenneyhteydet ja parkkitilat ovat näillä seuduilla myös markkinavaltti.
Viime syksynä siirryttiin pitämään vastaanottoa kello 8–20. Ilta-ajat täyttyvät saman tien.
Joka viikko aikatauluun mahdutetaan tunnin koulutus. Joko kerrataan yhdessä jotain tekniikka, tai jos joku on ollut koulutuksessa, hän jakaa osaamistaan muille.
Joka viikko ohjelmassa on myös tunti sisäistä hoitoa. Vuorotellen hoidetaan jokaista työntekijää.
”Siinä on kaksikin hyötyä. Ensinnäkin pidämme yllä hyvinvointia, mutta samalla on mahdollista pölliä tekniikoita toisten tekemisestä”, Erick Ellison sanoo.


Erityisosaamista lantionpohjan fysioterapiasta
Viime kesästä asti tarjottu apua lantiopohjan toimintahäiriöihin. Asiakkaina on niin naisia kuin miehiäkin.
”Lantiopohjassa voi olla lihasten heikkoutta tai toisaalta ylikireyttä”, Veera Westerholm sanoo.
Lantiopohja-asiakkaiden määrä on koko ajan kasvamassa. Asiakkaalla voi olla kroonisia selkäkipuja tai nivuskipuja, jotka eivät lopu ennen kuin lantiopohjakin hoidetaan. Lopullinen kipukierteen katkaisu vaatii kokonaisvaltaista hoitoa.
Westerholmin kokemuksen mukaan virtsankarkailusta tai muista lantiopohjan ongelmista ei välttämättä uskalla tai kehtaa puhua lääkärille tai gynekologille. Fysioterapiassa siihen varataan aikaa ja rauhallinen tilanne.
”Monet asiakkaat sanovat, että eipä ole tullut ajatelleeksi, että tuokin vaiva voi johtua lantionpohjasta.”
Ongelman tutkimisessa käytetään laitetta, joka mittaa lihasaktiivisuutta. Tietokoneen ruudulta asiakas näkee heti, osaako hän aktivoida oikeita lihaksia. Ei tarvitse arvailla.
Lantiopohjan ongelmat voivat näkyä monessa kohtaa kehoa, vaikkapa hengityksessä. Erick Ellison kertoo asiakkaasta, joka hengitti yläapulihaksilla.
”Jos lantiopohja ei toimi, pallealihaksella ei ole vastapainetta. Asiakas käytti hengityksessä kaulan apulihaksia.”


Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.
Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.