Selkeän konseptin terapiatalo

Kouvolan Fysiotrainingin yrittäjät Anna-Mari Virtanen ja Monica Halme haluavat keskittyä siihen mitä osaavat, ja tehdä sen hyvin.

”Meidän mottomme on Pysy liikkeessä. Fysioterapia on toimintakyvyn palauttamista liikkeen kautta. Siinä ohessa teemme käsittelyitä, nikamien manipulointia ja tukipohjallisia, mutta keskitymme aktiiviseen fysioterapiaan. Se on toiminnan lähtökohta”, Anna-Mari Virtanen kertoo.


Kouvolan Prisman rakennuksessa sijaitsevassa toimitilassa keskitytään pääasiassa selkä- ja niskakuntoutukseen, työfysioterapiaan ja alaraajafysioterapiaan. Myös muu tuki- ja liikuntaelinfysioterapia kuuluvat työnkuvaan.

Selkäklinikalla vahvistetaan syviä lihaksia

Halmeen erityisosaamista on selkä- ja niskakuntoutus sekä työfysioterapia. Yrityksellä on suuri ja valoisa sali, johon on koottu monipuolinen selkäklinikka, ainoa tässä muodossa Suomessa. Siellä on sekä Davidin että DBC-klinikan laitteita. 

”Laitteiden lukitusmekanismi on sellainen, että harjoitellessa rangan syvät lihakset tekevät töitä”, naiset kertovat.

Laitteen edessä on näyttöruutu, josta kuntoutettava ja terapeutti voivat seurata esimerkiksi puolieroja ja toistojen määrää. Näkee itse koko ajan, mitä tekee. Ja näkee, miten edistyy, miten esimerkiksi liikerata laajenee.

Monipuoliselta selkäklinikalta saa apua erilaisiin selän vaivoihin, esimerkiksi pitkittyneisiin kipuihin, nikamalukkoihin, leikkausten jälkitiloihin ja selän toiminnallisiin häiriöihin.

 

”Se tuo turvallisuuden tunteen. Kun selkä on kovasti kipeä, uskaltaa tällä harjoitella, kun ei voi tehdä väärin. Tässä harjoitellaan jokainen liikesuunta erikseen pitkillä sarjoilla ja pienillä painoilla. Aluksi toistoja voi olla 30, lopussa 50.”

Kypärälaitteella pystyy harjoittamaan kaularangan kierrossa lihaksia, joita muuten on vaikea harjoittaa.

Jos selkä tai niska tarvitsee käsittelyä, harjoittelun jälkeen se on hyvä tehdä, kun on liike alla.

Anna-Mari Virtanen kertoo pohtineensa, miten selkäklinikan harjoittelu vaikuttaisi julkisuudessakin salaperäisiä selkäkipuja valittaneisiin huippu-urheilijoihin. Apu voisi löytyä.

Naiset korostavat aktiivista fysioterapiaa. Passiivinen hoito on oireen hoitoa, ei syyn poistamista.

Alaraajafysioterapiaa ja työfysioterapiaa

”Minun asiakkaistani lähes kaikkien ongelma on lonkasta alaspäin. Teen paljon tukipohjallisia. Vaihteluksi välillä hoidan olkapäätä”, Virtanen toteaa.

Virtanen ja Halme perustivat Kouvolan Fysiotrainingin vuonna 2012. Heidän lisäkseen liikkeessä työskentelee kaksi muuta fysioterapeuttia.

”Meillä on itselle korkea vaatimustaso. Meille palvelun laatu ja tehokkuus ovat ensisijaisen tärkeitä”, Monica Halme sanoo.

”Niko Nakari pelaa jalkapalloa, hän on Kouvolan Susien kapteeni ja maalitykki. Hänellä on myös liikunnanohjaajan koulutus, jota hän voi hyödyntää fysioterapiassa. Joni Erolainen on kouluttautunut myös työfysioterapeutiksi.”

Yrityksessä on reilu ja vapaa tunnelma. Moni asiakaskin kokee sen. Kun terapeutit voivat hyvin ja viihtyvät työssään, se heijastuu asiakkaisiinkin.

Selkäklinikan laitteissa on näyttöruutu, josta asiakas voi seurata edistymistään, esimerkiksi liikelaajuuden kasvamista.

Aktiivinen fysioterapia tehoaa

Naiset kertovat opettaneensa asiakkailleen kuluneen kuuden vuoden aikana aktiivista fysioterapiaa.

”Alkuun moni asiakas tuli sillä odotuksella, että makaa hoitopöydällä ja saa hemmottelua. Olemme aina sanoneet, että ei toisen puolesta voi vahvistaa lihaksia.”

Nyt hoitoon tullaan jo toisella asenteella. Kun hoitojakso päättyy, voi jäädä Kouvolan Fysiotrainingin kuntosalin asiakkaaksi.

Naisten tulevaisuudenhaaveissa ei siintele useamman toimipisteen avaaminen. He haluavat keskittyä tekemään hyvin yhdessä paikassa. Työn laatu on tärkeä asia.

”Visio on, että aina voi asiat tehdä paremmin. Haluamme tehdä tietyt täsmäasiat hyvin, emme olla kaikkea tarjoava tavaratalo.”

Diariumin Kouvolan Fysiotraining otti käyttöön puolitoista vuotta sitten. Siihen on oltu erittäin tyytyväisiä. Ohjelma on niin helppo ja käyttäjäystävällinen, ettei tukeen ole tarvinnut soitella.

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.

Kirjoittaja