Seniorijumppa on myös sosiaalinen tapahtuma

Pimeänä maanantai-iltana Jämijärven kylänraitti on hiljainen. Eräässä ikkunassa paistaa kuitenkin valo, ja pian ovesta tulee ulos ryhmä vetreitä ihmisiä. Sirpa Ervelän pilates-ryhmän tunti on juuri päättynyt.

”Pilateksessa minulla on pieniä ryhmiä, 6-8 henkeä mahtuu tänne sopivasti. Asiakkaat saavat sopivasti henkilökohtaista ohjausta”, Ervelä toteaa.

Viime vuosi oli Jämijärvellä melko hiljainen. Vuoden alusta alkaen Sirpa Ervelä on tehnyt päivän viikossa Karvialla ammatinharjoittajana. Se on tuonut uusia asiakaskontakteja ja toisaalta myös uutta virikettä itselle.
Diarium 100 asiakasyritystä

 
Pilates-ryhmän lisäksi hän pitää päiväsaikaan seniorijumppaa pienryhmälle. Jumpassa tehdään kuntopiiriä ja keskitytään tasapainon hallintaan. Välillä pidetään keppijumppaa tai pilatestyyppistä liikuntaa.

”Seniorijumpan asiakkaat ovat yleensä yli seitsemänkymppisiä. Jumppa on samalla sosiaalinen tapahtuma”, Ervelä kertoo.

Mukaan lähtevät ovat niitä, jotka muutenkin ovat aktiivisia ikäihmisiä, käyvät tapahtumissa. Ne, jotka liikuntaa ehkä eniten tarvitsisivat, harvemmin lähtevät liikkeelle. Sitä Sirpa Ervelä harmitteleekin. Heitä pitäisi saada enemmän mukaan.

 

Haluaa työllistää itsensä

Sirpa Ervelä perusti Fysioterapiapalvelu Sirpa Ervelän vuonna 2011. Sitä ennen hän työskenteli aliurakoitsijana kuntoutuskeskuksessa.

”Haluan työllistää itse itseni. Minulle riittää tämä, en aio hakea tähän muita tai kasvattaa yritystä”, hän kertoo.

Yritys sijaitsee Jämijärvellä. Paikkakunta on niin pieni, ettei fysioterapeutti oikein voi erikoistua yhteen asiaan. Siksi asiakkaita on laidasta laitaan. Neurologisia asiakkaita hänellä on muutamia. Ikäihmisiä hän käy hoitamassa palvelutalossa, vanhainkodissa ja asiakkaiden kotona, ja lapsia tarvittaessa päiväkodeissa tai koulussa Jämijärvellä, Honkajoella ja Kankaanpäässä. Allasterapiaa hän toteuttaa Kankaanpään uimahallilla.

 

Etuoikeutettua käydä kotikäynneillä

”Monesti ikäihmisen omaiset ovat huolissaan läheisestään. Tavoitteena on pitää huolta toimintakyvystä, että he pärjäisivät mahdollisimman pitkään omassa kodissaan”, Ervelä kertoo.

Ikäihmisten hoito on myös ohjausta ja usein hierontaa.

Sirpa Ervelä pitää kotikäyntejä mukavina. Hänestä on etuoikeutettua päästä asiakkaan kotiin, henkilökohtaiselle alueelle.

Sirpa Ervelän tavoite on työllistää itsensä. Hän ei haaveile yrityksen kasvattamisesta.

 

Yrittäjän vapaus houkuttaa

Pieni yritys sopii Ervelälle hyvin. Vaikka pienellä paikkakunnalla yrityksessä on välillä hiljaisia hetkiä, hän ei stressaa niistä.

”Jos asiakkaiden välissä on tyhjää aikaa, siivoan tai teen paperitöitä. Osaan myös pitää lomaa ehkä enemmän kuin moni muu yrittäjä”, hän toteaa.

Työpäivä on hyvä ja onnistunut, kun voi tyytyväisenä todeta auttaneensa asiakasta. Ongelma ja ratkaisu ovat kohdanneet. Se palkitsee.

Yrittäjän vapaus, se että voi itse rakentaa toiminnan omiin uomiinsa ja täyttää kalenterinsa, on Sirpa Ervelästä parasta.

Toisaalta omassa yrityksessä on yksin. Välillä on hyvä tuulettaa ajatuksiaan vaikkapa yrittäjyydestä muiden kanssa. Ervelä pitää muutaman yksityisyrittäjän kanssa yhteisiä tyky-päiviä ja kahvihetkiä, joissa voi purkaa omia ajatuksiaan.

 

Seniorijumppaa tarvitsisivat eniten ne, jotka jäävät kotiin, Sirpa Ervelä sanoo.

 

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.

Kirjoittaja