”Meillä on ollut käytössä sähköinen järjestelmä koko ajan. Sähköiseen ajanvaraukseen siirryimme kohta kymmenen vuotta sitten”, toimitusjohtaja, fysioterapeutti Saveli Näkkäläjärvi Järvenpään Kuntohoito Oy:stä kertoo.
Yrityksellä on kaksi toimipistettä, toinen Järvenpäässä ja toinen Keravalla. Auron-ketjuun liityttiin muutama vuosi sitten, joten toimipisteet tunnetaan nimellä Auron Järvenpää ja Auron Kerava.
Sähköisen ajanvarauksen käyttö lisääntyy koko ajan. Näkkäläjärvi toteaa, että omalla käyttäytymisellä siihen voi vaikuttaa.
”Ensimmäinen aika varataan puhelimella, netistä, tai kävelee joku vielä ovesta sisäänkin. Käynnin jälkeen fysioterapeuttimme suosittelevat katsomaan seuraavan ajan netistä.”
Sähköinen ajanvaraus säästää aikaa ja työtä sekä terapeutilta että asiakkaalta. Jos varaa seuraavan ajan käynnin yhteydessä ja kotona huomaakin vaikka lasten harrastuskalenterissa jotain, joutuu soittamaan ja muuttamaan aikaa. Muutosten määrä on Näkkäläjärven mukaan selvästi vähäisempi, kun aika on varattu netistä kaikessa rauhassa.


Digitaalinen tulevaisuus
Teknologia ja digitaalisuus on muutenkin tullut vahvasti osaksi yritystä. Osittain se johtuu omasta kiinnostuksesta: Näkkäläjärvi kertoo hoitavansa kaiken mahdollisen Kelasta, verotoimistosta ja verkko-ostoksista lähtien netissä.
”Teknologia säästää aikaa. Kaikki tieto säilyy turvallisesti. Digitaalisuus on totta, se on realiteetti. Vielä voi pärjätä hoitamalla asiat paperilla, mutta tulevaisuus on joka tapauksessa muuta. Se on kustannuskysymys ja myös ympäristöteko, että data kulkee ilman paperia.”
Yksi Auron-ketjun yritysten tuotteista on iCoach. Fysioterapeutilla käynnin jälkeen yhteyttä pidetään netin kautta. Esimerkiksi niska-hartia-ongelmainen käy terapeutilla, joka kartoittaa ongelman ja laatii harjoiteohjelman.
”Netin kautta pidetään yhteyttä ja tuetaan harjoittelua”, Näkkäläjärvi sanoo.


Maltillista kasvua
Järvenpään Kuntohoito on perustettu vuonna 1980. Näkkäläjärvi osti sen vuonna 2001. Silloin yrityksessä oli kaksi työntekijää, nyt heitä on 10.
Asiakkaana on monenlaisia fysioterapian tarvitsijoita, on tuki- ja liikuntaelinvaivoja, työterveyshuollon asiakkaita ja neurologisia kuntoutujia. Erikoisosaamista löytyy muun muassa OMT:n ja naprapatian alalta. Tarjolla on myös hierontaa, akupunktiota ja personal trainerin palveluja.
”Fysioterapia-alalla on tyypillistä jatkuva kouluttautuminen. Kouluttaudumme siihen, mistä on kysyntää. OMT ja faskiakäsittelyt ovat nyt ehkä sellaisia asioita.”
Yritys on kasvanut maltillisella tahdilla. Tällä hetkellä kasvua rajoittavat fyysiset tilat: nykyinen Järvenpään toimipiste on jäämässä pieneksi. Etsinnässä on isompi tila.
Näkkäläjärvi toteaa toimipisteen sijainnin merkitsevän paljon.
”Keravalla meillä on hyvä paikka aseman kupeessa. Myös täällä Järvenpäässä sijainti on hyvä. Iso tila ihan keskustassa olisi kallis.”
Auron Järvenpää tekee yhteistyötä Haukka Gym-kuntosalin kanssa. Kun kuntoutuminen etenee, moni ryhtyy kuntoilemaan ja jää kuntosalin asiakkaaksi.
Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.
Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.