Toimintaterapeutit mukana arjessa

Meillä toiminnan tavoite on, että asiakkaamme voivat osallistua arkeen kuin kuka tahansa muu, Essi Kivikangas ja Maiju Korkea-aho sanovat.
Meillä toiminnan tavoite on, että asiakkaamme voivat osallistua arkeen kuin kuka tahansa muu, Essi Kivikangas ja Maiju Korkea-aho sanovat.

 

Essi Kivikangas ja Maiju Korkea-aho perustivat TerapiaMessi Oy:n Alajärvelle kaksi vuotta sitten.

”Olimme aiemmin samassa työpaikassa. Minulla on aina ollut haaveena perustaa oma yritys. Isälläni on 30 vuotta ollut fysikaalinen hoitolaitos täällä Alajärvellä, joten olen nähnyt sen toimintaa pitkään”, Essi Kivikangas kertoo.

 

Diarium 100 asiakasyritystä

Molemmat naiset olivat tehneet alalla töitä sen verran pitkään, että he uskoivat asiakkaiden riittävyyteen.

TerapiaMessin asiakkaista noin puolet on lapsia, toinen puoli aikuisia. Asiakkaita on ympäri Etelä-Pohjanmaata.

”Maiju tekee jo nyt päivän viikossa Seinäjoella, ja kohta voi minulla olla sama tilanne”, Kivikangas sanoo.

Toimintaterapia kaikille tutuksi

TerapiaMessi on toimintaterapiatalo. Yhtenä tärkeänä asiana yrittäjät kokevat toimintaterapian tunnettuuden lisäämisen.

”Ala on vielä nuori. Lääkärit lähettävät asiakkaita toimintaterapiaan ja vastaavat kuntoutuksesta, mutta eivät välttämättä tiedä, mistä kaikesta on kysymys”, Maiju Korkea-aho sanoo.

Toimintaterapian tunnettuuden lisääntyminen johtaa siihen, että ihmiset osaavat hakeutua hoitoon, ja esimerkiksi neuvoloista osataan ohjata hakemaan apua.

Keinoina alan tunnetuksi tekemisessä nuorilla yrittäjillä on some. Blogin kehittäminen on myös työn alla.

Toimintaterapian tunnettuuden lisääminen on yksi TerapiaMessin yrittäjien painopisteistä.
Toimintaterapian tunnettuuden lisääminen on yksi TerapiaMessin yrittäjien painopisteistä.

 

Riittävästi aikaa asiakkaalle

”Meillä on yrityksen arvoina tehdä laadukasta työtä hyvällä asenteella. Laatu näkyy esimerkiksi siinä, että emme ota asiakkaita niin paljoa kuin voisimme. Terapeutin työ on kokonaisvaltaista eikä sitä pysty tekemään sitä määräänsä enempää. Yhtä asiakasta kohti haluamme käyttää riittävästi aikaa”, Essi Kivikangas sanoo.

Nuoret naiset ovat asettaneet itselleen kovat standardit työn laadun suhteen. Asiakkaille halutaan olla läsnä.

”Sote-uudistuksessa puhutaan laadulla kilpailemisesta. Se tuntuu ristiriitaiselta, kun kuitenkin pyritään isoihin kokonaisuuksiin”, Maiju Korkea-aho pohtii.

Perjantait naiset pyrkivät rauhoittamaan toimistopäiväksi. Lausuntojen kirjoittaminen ja muu vastaava keskitetään sinne. Asiakaskohtaamiset hoidetaan rauhassa, eikä paperityötä yritetäkään tehdä siinä välissä.

Työn into ja työn ilo on yrittäjänä ihan erilaista kuin palkkatyössä. Ideointia ei aina saa kotonakaan pois päältä, Essi Kivikangas sanoo.
Työn into ja työn ilo on yrittäjänä ihan erilaista kuin palkkatyössä. Ideointia ei aina saa kotonakaan pois päältä, Essi Kivikangas sanoo.

 

Äitiyslomalle heti alkuun

Pian TerapiaMessin perustamisen jälkeen Essi Kivikangas jäi äitiyslomalle. Ihan kokonaan hän ei yrityksen asioista irrottautunut. Kokopäiväiseen työhön hän palasi elokuussa 2017, kun lapsi oli runsaan vuoden ikäinen. Myös Maijulla on pieni lapsi.

”Äitiyslomani osui ideaaliaikaan, koska yrityksellä oli silloin asiakkaita vain yhdelle terapeutille. Viimeiset kuukaudet asiakkaita oli jo liikaa yhdelle”, Essi kertoo.

Maiju kertoo kestäneensä tilanteen, kun tiedossa oli, että yhtiökumppani on kohta palaamassa takaisin.

Muuten äitiyden ja yrittäjyyden yhdistäminen sujuu samaan tahtiin kuin monella muullakin: isovanhemmat ja muu turvaverkko astuvat apuun, jos lapsi vaikka sairastuu eikä häntä voi viedä hoitoon.

”Tässä pystyy kuitenkin hyvin pitkälti itse määräämään työaikansa. Parasta on, kun voi itse määrittää vision, mitä kohti menee”, naiset toteavat. Ideoita tulevaan riittää.

 

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.

Kirjoittaja