Naantalin Kuntokeskuksen yrittäjä Sanna Pennanen toteaa, että yrityksen voimakkaalla kasvulla on hintansa.
”Jotta asiat saa hoidettua, yrittäjällä on oltava nöyryyttä, joustavuutta ja pitkä pinna. Pitää olla myös tietynlaista kovuutta. Yrittäminen on aika yksinäistä. Vaikka haluaisi olla työntekijöiden ystävä, on tilanteita, joissa on oltava nimenomaan esimies. Se on välillä raskasta.”
Pennanen kertoo yrityksensä käyneen läpi vaikeitakin hetkiä. Niistä selviämisessä tärkeää on, että yrittäjä uskaltaa myöntää myös oman rajallisuutensa. Sanna Pennanen sai paljon apua yrityskummilta. Konepajayrittäjä-kummi on sparrannut, ollut mukana pohtimassa, ja kulkemassa rinnalla.
Vaikka itsellä on omat mielipiteet asioista, on hyödyllistä nähdä ja kuulla muitakin näkökulmia. Yrityksen pyörittämisessä ja kannattavuudessa on samoja periaatteita, tuotetaanpa sitten palveluita tai fyysisiä koneen osia.


Vauhdikasta kasvua
Naantalin Kuntokeskus on perustettu jo vuonna 1970. Sanna Pennanen osti sen 10 vuotta sitten. Vajaa vuosi sitten hänen yhtiökumppanikseen tuli Mia Hörkkö luotsaamaan voimakkaasti kasvavaa kotipalvelua. Viimeisen vuoden sisällä yritykseen on tullut mukaan hieroja ja jalkojenhoitaja ammatinharjoittajina.
”Koko ajan on kasvettu. Kun ostin yrityksen, minulla oli yksi työntekijä. Nyt kaikkien keikkalaisten kanssa meitä on lähes 20”, Sanna Pennanen kertoo.
Kotipalvelun kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti. Fysioterapian tarve kasvaa sekin, mutta ei samalla vauhdilla. Tänä vuonna palvelutarjontaa on tarkoitus kasvattaa toimintaterapeutilla ja puheterapeutilla.
Yrityksen toiminta-ajatuksena on palvella sydämellä, ajatuksella ja tahdolla asiakasta kuunnellen.


Monipuolista fysioterapiaa
Naantalin Kuntokeskus toimii avokuntoutuspaikkana neurologisille kuntoutujille sekä veteraaneille. Hoitoja annetaan vastaanotolla, kotikäynteinä, allasterapiana tai siellä missä yhdessä kuntoutujan kanssa sovitaan. Tavoitteena on löytää paras mahdollinen ja yksilöllinen hyöty jokaiselle.
”Jokaisella meidän fysioterapeutilla on omat vahvuutemme. Meiltä saa esimerkiksi apua hyvälaatuiseen asentohuimaukseen, lymfaterapiaa, akupunktiota, faskiakäsittelyitä tai McKenzie-terapiaa, työ- ja urheilufysioterapiaa”, Pennanen luettelee. Tänä vuonna uutuutena listaan tulevat lantionpohjan fysioterapia ja purentaongelmien hoito.
Kelan vaativan kuntoutuksen asiakkaita ja tules-asiakkaita on suunnilleen puolet ja puolet.


Kotipalvelu auttaa vauvasta vaariin
Kotipalvelu tarkoittaa asiakkaiden päivittäisissä toiminnoissa avustamista. Monesti se on omaishoitajan vapaiden lomittamista, veteraanien kuntoutusta, aamupalan tai lounaan valmistamista, suihkuttamista, saunottamista, ulkoiluttamista ja muuten liikuttamista. Kaupassakäyntejä ja kevyitä siivoamisia tehdään myös, kaikkea mitä asiakas tarvitsee. Myös esimerkiksi sairaan lapsen hoitoon saa apua.
”Emme ajattele mistään työstä, että ei kuulu mulle. Meillä on ringissä myös sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja, joten lääkkeiden jakelut hoituvat myös. Paikalla ollaan tarvittava aika jopa 24/7, kun hoidimme omaishoitajan vapaan”, Pennanen kertoo.
Palvelulla halutaan tukea kotona asumista ja arjessa jaksamista.
Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.
Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.