Terapiassa on kyse oivalluksesta löytää omanlainen polku

9.1.2020

”Mielestäni kuntoutuminen lähtee motivaatiosta muutokseen ja sopivien tavoitteiden asettelusta”, sanoo yrittäjä Hannaliisa Mäkelä Kouvolan Kuusankoskelta.Hänen yrityksensä Terapiapalvelu Oivallus täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Se tarjoaa toimintaterapian ja kognitiivisen psykoterapian palveluja nuorisoikäisille ja aikuisille.Aiemmin Hannaliisa Mäkelä toimi pitkään kuntasektorilla nuorisopsykiatriassa sekä osastolla että poliklinikalla, ja aikuispsykiatriassa osastotyössä.”Työnkierron jälkeen en päässyt takaisin vanhaan työhöni. Tuntui, että koulutus menee hukkaan, jos jään sinne. Siksi perustin oman yrityksen”, hän kertoo.Aluksi Terapiapalvelu Oivallus tarjosi toimintaterapiaa. Mäkelä opiskeli siinä ohessa myös psykoterapiaa, ja valmistui psykoterapeutiksi viisi vuotta sitten.Hänen asiakkaansa ovat enimmäkseen nuoria aikuisia.”Nykyään tyypillinen asiakas on ehkä nuori aikuinen nainen ruuhkavuosien kiemuroissa. Hänellä on yleensä perhe tai parisuhde ja työelämä. Nuoret pohtivat elämää laajasti ja rohkeasti ja ymmärtävät, ettei ole normitila olla näin ahdistunut. He osaavat ja uskaltavat hakea apua”, Mäkelä sanoo.Hän tekee myös Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta.

Omasta jaksamisesta on pidettävä huoltaKun työ on toisen ihmisen elämässä mukana olemista, on oltava tarkkana, ettei oma elämä ikään kuin supistu. Mäkelän mukaan omasta elämästä ja ihmissuhteista on pidettävä tietoisesti huolta.Miten terapeutti itse jaksaa vaikeiden ja monimutkaisten asioiden ja asiakkaiden haasteiden keskellä?”Koko ajan pitää skannata itseään ja omaa jaksamistaan. Vaikka olen yrittäjä, pidän kunnon lomat. Minulla on itse asiassa kaksi erityyppistä työnohjausta. Liikkuminen on tosi tärkeää, ja minulle tärkeä harrastus on myös improvisaatio”, Mäkelä vastaa.Hän ei aio kasvattaa yritystään tulevaisuudessa.”Olisi tietysti kiva, jos saisi työkaverin tai työyhteisön, se on haaveeni. Myös oma kouluttautuminen on yrityksen kehittämistä. Haluan myös toteuttaa muita haaveita työelämän ulkopuolella.”

Diariumilla on helppo laskuttaaDiariumin hän valitsi vähän sattumaltakin. Hän halusi yritykseen potilastietojärjestelmän ja laskutusohjelman.”Olin eräässä Kanta-koulutuksessa, ja siellä oli Diariumin esittelijä paikalla. Siellä piti olla myös toisen ohjelman esittelijä, mutta häntä ei näkynyt.”Diariumin hän kokee yksinkertaiseksi. Se helpottaa laskutusta.”Minulla on tapana kirjoittaa laveat potilaskertomukset. Diariumin myötä ne ovat napakoituneet ja lyhentyneet. Se on myös kiva, että sinne voi liittää kuvia.”Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.

Asiakkaitamme

Klikkaamalla "Hyväksy kaikki evästeet", suostut evästeiden tallentamiseen laitteellasi sivuston käytön parantamiseksi, käytön analysoimiseksi sekä markkinointimme tehostamiseksi. Lue lisää evästepolitiikastamme.