Diarium sopii psykoterapeutille

Asta Peippo perusti oman yrityksen Varkauteen kolmisen vuotta sitten. Sitä ennen hänellä on pitkä kokemus julkiselta puolelta.

”Vuodesta 1983 lähtien olen toiminut julkisella puolella psykiatriassa sekä osasto- että avohoitotyössä. Nyt olen päivätyössä psykiatrian poliklinikalla ja muuna aikana pidän yksityisvastaanottoa”, hän kertoo.

Ajatus omasta yrityksestä heräsi lasten lähdettyä kotoa. Peippo kertoo saaneensa yksittäisiä asiakaskyselyitä ja kovasti kannustusta työnohjaajalta ja opiskelutovereilta.

”Päivääkään en ole katunut!”

Vastaanottotilan hän vuokrasi Navitaksesta. Omat työtilat antavat mahdollisuuden suunnitella kaiken omien aikataulujen mukaan.

 

Laaja palvelutarjonta

Asta Peippo on peruskoulutukseltaan mielisairaanhoitaja. Sen jälkeen hän on kouluttautunut muun muassa erityistason perheterapeutiksi, pariterapeutiksi, seksuaalineuvojaksi ja erityistason seksuaaliterapeutiksi (NACS). Psykoterapeutin nimikkeen hän sai vuonna 2003.

”Olen käynyt myös ratkaisukeskeisen psykoterapian vaativan erityistason psykoterapeuttikoulutuksen Lyhytterapiainstituutissa ja Tieteellisen Hypnoosi ry:n yksivuotisen kliinisen hypnoterapian täydennyskoulutuksen.”

Psykoterapia Asta Peippo tarjoaakin ratkaisukeskeistä psykoterapiaa, pari- ja perheterapiaa sekä seksuaalineuvontaa ja seksuaaliterapiaa.

Ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa katse on tulevaisuudessa, menneisyyttä unohtamatta.

”Siinä huomioidaan yksilön vahvuudet, taidot ja onnistumiset, huomataan pienetkin edistysaskeleet. Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija, jolla on omat tarpeensa ja rajansa. Siksi niistä on hyvä tulla tietoisiksi matkalla omaksi aidoksi itsekseen.”

Terapiakäynnit voivat olla kertaluonteisia tai pidempiä hoitojaksoja. Asiakkaat tulevat hyvin erilaisista tilanteista hakemaan apua, mutta esimerkiksi masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ovat yleisiä syitä.

”Tulijoita Kelan tukemaan terapiaan olisi enemmän kuin tällä hetkellä voin ottaa”, hän kertoo.

Harkinnan mukaan terapiaan voi liittää hypnoosia.

Diariumin tuki toimii nopeasti

”Löysin Diariumin nettiä selailemalla. Olen ollut siihen ja sen perehdytykseen erittäin tyytyväinen. Tukea saa tarvittaessa nopeasti”, Peippo toteaa.

Hän liittyi Kantaan 1.8.2018. Yhteydet toimivat hyvin. Yhteydenotot asiakkailta tulevat kotisivujen kautta, puhelimitse tai sähköpostilla.

”Terapiamaksut hoidetaan pankkikortilla. Kirjanpidon olen ulkoistanut pätevälle tilitoimistolle. Suosittelen lämpimästi Diariumia kirjaamiseen muillekin terapiatyötä tekeville!”

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle tai avaa itsellesi ilmainen kokeiluversio.

Kirjoittaja

Saara Liespuu on tiedottaja ja toimittaja. Diariumin nettisivuille hän kirjoittaa ajankohtaisista aiheista.