Ensimmäinen Kanta-vuosi on sujunut mallikkaasti

Fysio Centerin henkilökunta ja Diariumin edustajat skoolaamassa Kanta-liittymiselle syyskuussa 2016
Fysio Centerin henkilökunta ja Diariumin edustajat skoolaamassa Kanta-liittymiselle syyskuussa 2016

 

Fysio Center Jyväskylä Oy oli ensimmäinen yksityinen Potilastiedon arkistoon liittynyt pk-sektorin yritys. Diarium liitti sen Potilastiedon arkistoon vuosi sitten, 10.9.2016.

Fysio Center Jyväskylän toimitusjohtaja Susanna Antikainen kertoo, että itse Kanta-liittymän käyttö ja rakenteinen kirjaaminen ei loppujen lopuksi ollutkaan niin iso juttu ensimmäisen asiakaskirjauksen lähettämisen jälkeen.

”Tässäkin voisi käyttää vanhaa sanontaa, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Meillä rakenteinen kirjaaminen oli ollut käytössä jo vuoden ennen varsinaista liittymistä. Se varmasti helpotti henkilökunnan painetta varsinaisen liittymisen osalta. Meitä myös pilottina luotsattiin Kantaan niin kädestä pitäen kuin vain voi.”

Osa asiakkaista lukee omia tietojaan

Pilottihankkeessa kaikki osapuolet tekivät monta asiaa ensimäistä kertaa. Koekaniinilla ei aina ole kaikkein silein polku kuljettavanaan. Antikainen kuitenkin toteaa, ettei Diariumin kanssa ole Kanta-liittymisen osalta ollut juurikaan haasteita pilotoinnin jälkeen. Vastaan tulleet asiat on ratkottu nopeasti ja hyvässä hengessä.

”Meidän kohdalla haasteet ovat olleet enemmänkin jotain muuta kuin itse Kantaan liittyviä, esimerkiksi raportointityökalun käyttö”, Antikainen toteaa.

Hänen kokemuksensa mukaan asiakkaat käyvät Kannassa tutustumassa omiin tietoihinsa hyvin vaihtelevasti. Lähinnä on ihmetelty, kun esimerkiksi palautteet ovat paljon aiempaa nopeammin käytettävissä.

Fysio Center Jyväskylä on fysioterapian ja kuntoutuksen monialainen erityisosaaja. Sen 23 rautaista ammattilaista tuottaa vuositasolla noin 15 000 asiakaskäyntiä ja merkintää Kantaan. Asiakkaina on henkilöitä vauvasta vaariin, yrityksiä ja yhteisöjä. Erityisosaamisalueita ovat neurologinen kuntoutus, tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapia, ikääntyneiden kuntoutus ja sydänkuntoutus.

Rakenteinen kirjaaminen ajoissa käyttöön

Susanna Antikainen suosittelee, että vähintään yrittäjä osallistuu koulutuksiin ennen varsinaista Kantaan liittymistä. THL järjestää toimintamallikoulutuksia, ja esimerkiksi Fysi ry järjestää Apua Kantaan –koulutusta.

”Niistä saa ihan ruohonjuuritason neuvoja liittymiseen liittyen. Pilottiyrittäjä tai järjestelmän toimittaja ei voi neuvoa kädestä pitäen kaikkia liittymisen kommervenkkejä jokaiselle liittyvälle yritykselle erikseen.”

Tästä syystä Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyrittäjät ovat perustaneet yhdessä Suomen Fysioterapeuttien kanssa Facebookiin ryhmän nimeltä Terapeutit Kantaan. Ryhmässä on paljon aihealueen keskusteluita, kokemuksia, neuvoja ja liittymiseen liittyviä vinkkejä.

Antikainen vinkkaa, että rakenteinen kirjaaminen kannattaa ottaa käyttöön hyvissä ajoin ennen varsinaista Kantaan liittymistä. Helpottaa huomattavasti, kun kaikki uudet asiat eivät tule kerralla yhdessä rysäyksessä.

 

Suunnitellaanko teilläkin Kantaan liittymistä? Tutustu artikkeliimme Kanta-liittymisen käynnistämisestä Diariumin kanssa

Kirjoittaja

Saara Liespuu on tiedottaja ja toimittaja. Diariumin nettisivuilla hän esittelee terapia-alan toimijoita.