Monipuolinen markkinointi kantaa hedelmää

Petra ja Samu Kaukoranta perustivat Relaxion Oy:n Kaarinaan kolme vuotta sitten. Yritys lähti pienestä, autotallitasolta, kuten toimitusjohtaja Samu Kaukoranta pilke silmäkulmassa kertoo.

”Olimme aiemmin toimineet 12 vuotta pääkaupunkiseudulla isossa alan ketjussa, joten olimme ehtineet jo poisoppia virheitä.”

Hyvinvointi on elämän perusta. Kun oma hyvinvointi ja terveys ovat hyvällä tolalla, elämän muut osa-alueet sujuvat huomattavasti paremmin.

 

Vaikka toiminta alkoi pienestä, se on nopeasti kasvanut. Samu Kaukoranta panostaa voimakkaasti markkinointiin, hän on myyntimies. Kaarinan keskustan toimipisteen lisäksi Relaxion avasi toimipisteen lokakuussa 2018 Littoisiin, terveysaseman rakennukseen.

Yrityksessä on tarjolla kokonaisvaltaisia kuntoutus- ja hyvinvointipalveluja, muun muassa alaraajafysioterapiaa, faskiakäsittelyitä, neurologista ja geriatrista osaamista, rentoutushoitoja ja työnhyvinvointipalveluita. Palveluja toteutetaan lisäksi kotikäynteinä. Töissä on viisi fysioterapeuttia ja kaksi työnohjaajaa, joista toinen toimii myös seksuaalineuvojana.

Shindo-rentoutusvenytykset tehdään rauhallisesti ja lempeästi, antaen kehon painon viedä jokaisella uloshengityksellä.

 

Alueellista yhteistyötä

”Kaarina on hyvä paikka yrittää”, Samu Kaukoranta toteaa. Etäisyydet ovat lyhyet. Pääkaupunkiseudun kiireen tuntua ei täällä enää koe.

Kaukoranta on mukana Kaarinan Yrittäjien hallituksessa. Siellä pääsee yhteyksiin elinkeinoelämän päättäjien kanssa. Yrittäjät ja kaupunki ovat yhdessä perustaneet Kaarinan Kehitys Oy:n. Se pyrkii pitämään yllä kaupungin vetovoimaisuutta yrittäjien silmissä, toimii äänitorvena yrittäjien ja kaupungin välissä.

 

Some tehokäytössä

Kaikki Relaxionin asiakasrekisterissä olevat saavat kuukausittain uutiskirjeen. Siinä Diarium on hyvä apuväline.

Myös some on otettu haltuun. Ihmisiä kiinnostaa arvonta. Facebookissa tai Googlen sivuilla annettu arvostelu Relaxionista oikeuttaa arvontaan, jossa voi voittaa hoitolahjakortin. Sillä saadaan näkyvyyttä.

Samu Kaukoranta nauttii siitä, että yrittäjänä voi hoitaa asioita omalla tavallaan. Hänellä se tarkoittaa saman tien toimeen tarttumista. Kun mieleen tulee idea hyvästä Facebook-kampanjasta, seuraavalla tauolla hän naputtelee sen nettiin ja maailmalle.

Yksi esimerkki tästä on SuperOLO®. Se on Facebook -ryhmävalmennusta. Idean Kaukoranta sai erään englantilaisen terapeutin luennon aikana.

”Kyseessä on suljettu ryhmä. Maanantaina kuuntelin luennon, tiistaina laitoin kyselyn, lähtisikö kukaan mukaan. Tiistai-iltana oli kahdeksan ilmoittautunutta ja keskiviikkona homma alkoi rullata.”

SuperOLO® on 10 päivän valmennus, jossa joka aamu ilmestyy livevideo hyvinvointiasioista. Päivän mittaan tulee muutama postaus liikunnasta, unesta ja ravinnosta. Joka päivälle on oma teemansa.

Ensimmäisen kerran jälkeen ryhmiä on ollut noin kerran kuussa. Ensimmäiset 130 asiakasta saivat valmennuksen ilmaiseksi, sitten ryhmät muutettiin maksulliseksi liiketoiminnaksi. Kaikkiaan yli 300 henkilöä on lähtenyt mukaan.

Yksi osa markkinointia on säännöllisesti tehtävä asiakastyytyväisyyskysely. Siinä yhtenä tärkeänä mittarina Kaukoranta pitää sitä, kuinka hyvin asiakkaat ovat saaneet ohjeita kotiharjoitteluun. Viimeisimmässä kyselyssä vain neljä henkilöä 54 vastanneesta ei kokenut saaneensa kotiharjoitteluohjeita.

Samu Kaukoranta uskoo omaan tapaansa toimia yrittäjänä. Kun on avoimesti mitä on, ei vedä roolia, ja tekee työnsä hyvin, yrityksen ympärillä on positiivista pöhinää.

 

Yrityksellä monta tukijalkaa

Työnhyvinvointiasiat tulivat kuvioon mukaan ensin projektissa, jossa pienryhmissä yritysten työntekijät miettivät henkilökohtaista hyvinvointiaan. Oleellisia asioita ovat liikunta, painonhallinta ja stressin lievennys.

Nyt työhyvinvointivalmennus suunnitellaan yhteistyössä henkilön tai yrityksen, eläkevakuutusyhtiön ja työterveyspalveluiden tuottajan kanssa. Tarjolla on myös koordinointipalveluita työkyvyn johtamiseen ja yksilöiden hyvinvointiin. Relaxion Oy on osakkaana Covis Partners Oy:ssä, joka tarjoaa yhteisöille laaja-alaisia työnohjaus ja organisaation HR-palveluita.

Perinteisen fysioterapian rinnalla yrityksellä on hengästyttävän pitkä lista muita tukijalkoja. Yksi niistä on Stadium-yhteistyö. Relaxionin fysioterapeutit ja sen alihankkijat tekevät askelklinikoita Stadiumille. Yhteistyöstä hyötyvät molemmat.

”Vaimoni Petra vetää Shindo-rentoutusvenytyksiä sekä ryhmille että yksilöasiakkaille. Siinä on kyse syvävenytyksestä meridiaanien mukaan. Tulokset ovat olleet uskomattomia, pitkäaikaisista päänsäryistä, huimauksista ja muista stressiin liittyvistä oireista on päästy eroon”, Samu Kaukoranta kertoo.

Turun Pyrkivän telinevoimistelijoiden ja TuUL:n nuorten kestävyysjuoksijoiden apuna toimitaan vammojen ennaltaehkäisyssä. Juoksuanalyysissä mukaan otetaan alaraajafysioterapian osaaminen.

Avoimia ovia yrityksessä pidetään pari kertaa vuodessa kahvituksineen, arvontoineen ja vartin koehoitoineen.  Samu Kaukoranta käy myös luennoimassa erilaisille porukoille. Hän on kehittänyt Askel kevyeksi-luentosarjan, jossa on mukana myös hyvinvointiasioita.

”Kun itse on aktiivinen ja positiivinen luonne, asiat poikivat lisää. Niillä mennään eteenpäin”, hän toteaa.

 

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium.

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle tai avaa itsellesi ilmainen kokeiluversio.

Kirjoittaja

Saara Liespuu on tiedottaja ja toimittaja. Diariumin nettisivuilla hän esittelee terapia-alan toimijoita.