Muistisairas tarvitsee ympärilleen tuttua

Fysioterapia on vuosikymmenten myötä muuttunut. Nyt näyttää olevan suuntaus pois manuaalisesta, jotkut eivät koske asiakkaaseen ollenkaan, antavat vain ohjeita, Tuula Bondár toteaa.
Fysioterapia on vuosikymmenten myötä muuttunut. Nyt näyttää olevan suuntaus pois manuaalisesta, jotkut eivät koske asiakkaaseen ollenkaan, antavat vain ohjeita, Tuula Bondár toteaa.

 

”Pahinta, mitä muistisairaalle voi tehdä, on siirtää hänet aina eri ympäristöön kunnon heikentyessä. Parasta olisi, jos ajoissa hoksaisi, ettei hän voi kauaa enää asua yksin. Uuteen kotiin pitää tuoda tuttua ympärille”, Pohjan Fysioterapian omistaja, fysioterapeutti Tuula Bondár toteaa.

 

Diarium 100 asiakasyritystä

Yksi Bondárin erikoistumisaloista on muistisairaiden kuntoutus. Liike on lääke tässäkin ongelmassa. Vaikka muisti olisi heikentynyt paljonkin, jäljellä voi olla tunnemuisti tai liikemuisti.

”Musiikki on hyvin terapeuttista. Ei tarvita oopperalaulajia, vaan muistisairas voi itse laulaa tuttuja vanhoja lauluja. Niiden kautta päästään liikkeeseen. Liike tuntuu monelle vielä tutulta, vaikka muuten olisi itse eksyksissä, vaikka tutut tilanteet olisivat muuttuneet oudoiksi. Muistisairas tarvitsee ympärilleen tuttuja asioita, vaikka sitä liikettä. Sen kautta hän voi päästä selville vesille”, Bondár sanoo.

Muistisairaan kuntoutuksessa tavoitteena on rauhallinen, hyvä olo. Pyritään hidastamaan sairauden etenemistä. Ei tarvitse vain maata sängyssä, vaan pyritään elämään täyteläistä elämää edelleen.

32 vuoden kokemus

Tuula Bondár oli perustamassa yritystään 32 vuotta sitten Helsinkiin. Hänen äitinsä oli muuttanut Pohjan kuntaan, nykyiseen Raaseporiin, ja houkutteli perustamaan yrityksen sinne.

Koko ajan yritys on toiminut samassa tilassa erään kerrostalon kerhotilassa Pohjan kirkonkylän keskellä, lähellä Fiskarsin ruukkia.

”Minulla on ollut tässä yksi tai puolitoista henkilöä töissä, välillä olen ollut yksinkin”, Bondár kertoo.

Itse hän erikoistui 10 vuotta sitten lasten NDT-terapiaan. Sen jälkeen hän on kouluttautunut vähän toiseen ääripäähän, geriatriseen fysioterapiaan. Sen myötä mukaan ovat tulleet myös muistisairauden kuntoutukset.

Pienellä paikkakunnalla pärjätäkseen pitää osata hoitaa asiakkaita todella vauvasta vaariin. Nuorin asiakas on ollut kolmeviikkoinen, vanhin 98-vuotias.

Tuula Bondár pitää fysioterapian lähtökohtana tutkimusta ja ratkaisun hakemista asiakkaasta itsestään.
Tuula Bondár pitää fysioterapian lähtökohtana tutkimusta ja ratkaisun hakemista asiakkaasta itsestään.

Työntekijä Tsekistä

Pohjan Fysioterapiassa on tällä hetkellä töissä Bondárin lisäksi toinen fysioterapeutti, joka on erikoistunut muun muassa Voice Massage-terapiaan, tuki- ja liikuntaelinongelmien fysioterapiaan sekä Breathing Coordinationiin.

”Tuija Kinnusella käy asiakkaita Helsingistä ja Turusta asti hänen erikoisosaamisensa myötä”, Bondár kertoo.

Syksyllä yrityksessä elettiin jännittäviä aikoja. Pari vuotta aiemmin yritykseen tuli ammatillisen kielen harjoitteluun alun perin Tsekistä lähtöisin oleva fysioterapeutti. Bondár olisi palkannut hänet heti, mutta hän jäi äitiyslomalle.

”Alkuvuodesta hän toimitti Valviraan rekisteröimispaperit. Nyt häneltä on pyydetty lisätietoja. Jännityksellä odotan, josko nyt saisin hänestä työntekijän. Hän toisi mukanaan nuoren ihmisen innokkuutta ja paljon osaamista.”

Tuula Bondár kertoo, että jo 1980-luvulla silloisen Tsekkoslovakian fysioterapiaa pidettiin laadukkaana. Sikäläinen professori kävi kouluttamassa suomalaisia.

”On aina hyvä, kun näkee asioita eri perspektiivistä. Se vaikuttaa kaikkiin yrityksen työntekijöihin.”

 

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle tai avaa itsellesi ilmainen kokeiluversio

Kirjoittaja

Saara Liespuu on tiedottaja ja toimittaja. Diariumin nettisivuille hän kirjoittaa ajankohtaisista aiheista.

Haluatko tiedon uusista artikkeleistamme kätevästi suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistallemme, niin lähetämme sinulle ilmoituksen aina kun uusi artikkeli julkaistaan.