Puolet ajoista varataan netin kautta

Tuki- ja liikuntaelinvaivoissa kyse on usein mekaanisesta ongelmasta.
Tuki- ja liikuntaelinvaivoissa kyse on usein mekaanisesta ongelmasta.

 

”Hieronnoista isoin osa, ehkä 70 prosenttia, varataan nettiajanvarauksen kautta”, Fysio Muuramen yrittäjä Sanna Hosio kertoo.

Fysio Muuramessa nettiajanvaraus otettiin käyttöön ensimmäisten joukossa. Sanna Hosio kertoo sen helpottavan tosi paljon omaa työtä.

 

Diarium 100 asiakasyritystä

”Ja tietäähän sen itsekin, kun tulee illalla kymmenen aikaan mieleen, että pitäisi päästä vaikka kampaajalle. Puhelimella ei aikoja silloin varata.”

Hieroja on tyypillinen asia, mitä nettiajan varauksella hoidetaan. Kelan kautta tulevista asiakkaista moni varaa seuraavan ajan käydessään terapiassa. Silti Hosio arvioi, että suunnilleen puolet kaikista heidän ajoistaan varataan netin kautta. Se on työikäisille helppo ratkaisu – ja hyvää asiakaspalvelua.

Fysio Muuramessa nettiajanvarausta on käytetty myös ryhmien ajanvaraukseen, silloin kun ryhmissä on tilaa. Pilates- ja joogaryhmät ovat olleet suosittuja.

Seitsemän vuotta vanha yritys

Sanna Hosio perusti Fysio Muuramen vuonna 2010. Fysioterapeuttien lisäksi yrityksessä työskentelee hieroja, naprapaatti ja lymfaterapeutti.

Nykyisiin väljiin tiloihin Muuramen Virastotielle muutettiin pari vuotta sitten.

”Itse teen Jämsänkoskella pari päivää viikossa alihankintana. Tyypillinen asiakas meillä on ehkä vanhempi työikäinen tai eläkkeelle siirtynyt ihminen, jolla on yksi tai kaksi vaivaa. Eniten rangassa, niska-hartiaseudulla tai nivelissä”, Hosio kertoo.

Yritys tarjoaa tuki- ja liikuntaelinten fysioterapiaa, neurologista fysioterapiaa, hierontaa ja muita hyvinvointipalveluita.

”Asiakassuhde voi olla tosi pitkä. Iäkkäimmillä vaiva ei aina häviä. Polvi tai selkä voi aina aika ajoin muistuttaa itsestään, ja tarvitaan taas jonkin aikaa apua”, Hosio sanoo.

Hän itse on erikoistunut neurologiseen fysioterapiaan, ja toteaa tykkäävänsä työstä valtavasti.

Uutuuksiin tartutaan eturintamassa

Sanna Hosio toteaa, että yrityksessä on tavoitteena kehittää toimintaa ja osaamista koko ajan.

”Kanta-liittymä on meille nyt tulossa. Emme kulje ihan keulassa, mutta pyrimme pysymään ajassa mukana.”

Terapia-alalla uusia asioita rantautuu työhön jatkuvasti. Fysio Muuramessa uusimmat laitehankinnat ovat LPG ja laser, joiden avulla voi nopeuttaa kudoksen paranemista ja kuntoutuksen edistymistä. Syksyllä hankittiin myös painokevennetyn kävelyn laitteisto.

Katson usein ensin, miten asiakas istuu tai seisoo suhteessa alustaan, Sanna Hosio kertoo.
Katson usein ensin, miten asiakas istuu tai seisoo suhteessa alustaan, Sanna Hosio kertoo.

 

Palvelupaketit ovat tulevaisuutta

Yrittäjän ja terapeutin työn yhdistämistä Hosio pitää haastavana.

”Meillä on loistavat, yrittäjähenkiset työntekijät. He vetävät hihasta, jos on asioita, joita pitää hoitaa.”

Tuotteistaminen on tulossa terapia-alallekin kovalla vauhdilla. Myös Sanna Hosio kertoo miettivänsä, miten apu on asiakkaalle helpommin saatavilla. Palvelupaketit kuuluvat asiaan.

”Meillä on mottona, että jokaisella on oikeus voida paremmin. Aina ei apu löydy juuri meiltä, mutta haluamme auttaa asiakasta eteenpäin. Vaivan kanssa ei kannata suotta jäädä odottamaan, ongelmiin pitää uskaltaa hakea apua.”

 

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium

Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle tai avaa itsellesi ilmainen kokeiluversio

Kirjoittaja

Saara Liespuu on tiedottaja ja toimittaja. Diariumin nettisivuille hän kirjoittaa ajankohtaisista aiheista.