Kasvuyrityksessä uskalletaan kokeilla uutta

6.2.2018
Kasvun myötä olemme tänä vuonna muuttuneet toiminimestä osakeyhtiöksi, Heidi Salo kertoo.

FYSIO2000 on nimensä mukaisesti perustettu vuonna 2000. Alku oli vaatimaton, liikkeelle lähdettiin toimitusjohtaja Timo Tuurin kodin perähuoneessa. Nyt yritys tarjoaa moniammatillisen tiimin tukemana hyvinvointi-, liikunta- ja terapiapalveluita neljässä eri pisteessä. Yrityksen kuntosalikeskuksista kaksi sijaitsee Seinäjoella ja yksi Ilmajoella. Kurikassa on tarjolla hieronta- ja fysioterapiapalveluita. Yritys tarjoaa palveluita yksilöille ja yrityksille, mutta myös vaativia fysioterapia- ja kuntosalipalveluita urheilijoiden tarpeisiin.Henkilökuntaa on nyt 21. Asiakas- ja markkinointivastaava Heidi Salo on ainoa, joka ei tee fyysistä asiakastyötä. Fysioterapeutteja talossa on 15 ja toimintaterapeutteja kolme. Sen lisäksi on hieroja ja osteopaatti.

Diarium 100 asiakasyritystä

Nopeasti kasvava yritysFYSIO2000 on eteläpohjalainen kasvuyritys. Kasvun perustaksi Heidi Salo nimeää toimitusjohtaja Timo Tuurin persoonan.”Hän uskaltaa heittäytyä uuteen, ja innostuu kaikesta. Perusluonteeltaan hän on yrittäjähenkinen. Uskalluksen lisäksi pitää olla luottamus henkilökuntaan, että se tekee oman osansa ja siihen, että tulosta tulee.”Yrityksen palveluja markkinoidaan monelle taholle. Esimerkiksi Kuortaneen Urheiluopiston kanssa on tehty sopimus työhyvinvointipalveluista. Urheiluopisto arvostaa paikallisuutta, sitä, ettei olla valtakunnallinen ketju, vaan paikallinen yksityisyrittäjä.”Etelä-Pohjanmaalla on tuttu sanonta, että vaikka hyvää yritetään tehdä, priimaa pukkaa. Kilpailua alalla on, mutta se vain pitää mielen virkeänä.”Kasvun myötä yrityksestä on tullut myös kysytty fysioterapeuttien harjoittelupaikka. Jokaisessa toimipisteessä on harjoittelija. Hyväksi osoittautuvat jäävät taloon töihin, ja töitä riittää.Suomen ainoa Bungee WorkoutUusia ideoita ja niiden toteuttamista ei FYSIO2000:ssa pelätä. YouTube:ssa joku näki videon Bungee Workout-jumpasta. Siihen hankittiin ohjaajien koulutus ja sopivat välineen, ja nyt ryhmiä vedetään ainoana Suomessa.Bungee Workoutissa liikutan vahvojen kuminauhojen varassa. Se vaatii hyvää kehon hallintaa ja on monipuolista vartalotreeniä koko keholle.

Bungee Workout -tunnilla hiki nousee pintaan takuuvarmasti. Sirpa Harju näyttää mallia.

Verkkokauppa ja kivijalkakauppaVastikään FYSIO2000 osti Urheiluteippi.fi -verkkokaupan. Nyt sille on perustettu myös kivijalkakauppa Seinäjoen keskustan toimitiloihin.”Aiemmin meillä kävi asiakkaita ehkä 60 kilometrin säteellä. Verkkokaupasta tuotteita tilataan Rovaniemelle, Kuopioon tai Helsinkiin. Sen myötä olemme valtakunnallinen toimija”, Heidi Salo toteaa.Seinäjoen keskustan tiloja on myös muutettu niin, että siellä voi pitää esimerkiksi aktiivipalaverin jumppapallojen päällä istuen. Tai kokouspäivään voi yhdistää muuta toiminnallista osuutta.

Kasvuyrityksessä uskalletaan heittäytyä uuteen ja tuntemattomaan.

Alkamassa eläinavusteinen toimintaterapia. FYSIO2000:ssa kuntosalitoiminta ja fysioterapia kulkevat käsi kädessä. Osa asiakkaista käyttää molempia palveluita.”Fysioterapia ei ole vain manuaalista käsittelyä, vaan monesti asiakkaat viedään kuntosalille”, Heidi Salo kertoo. Toki puhtaasti kuntosalilla käyviäkin joukossa on paljon. Pääsarjatasolla pelaava edustusjoukkue harjoittelee yrityksen salilla, ja tarvittaessa hyödyntää fysioterapiapalveluita.Valtaosa asiakkaista on työikäisiä. Toimintaterapiassa käy myös lapsia. Uutuutena yritys on aloittelemassa eläinavusteista toimintaterapiaa. Mukana on niin hevosia, koiria, pupuja kuin kissoja.”Eläinavusteinen toimintaterapia on haluttua. Eläimissä on jotain maagista. Vaikkeivat ne puhu, ne kommunikoivat muuten. Ne ovat vilpittömiä, eikä niillä yleensä koskaan ole huonoa päivää”, Heidi Salo sanoo. Hänellä itsellään on esteratsastajan tausta. Yksi hänen hevoistaan voitti viime kesänä Suomenhevosten estemestaruushopeaa viimeisissä kisoissaan ennen eläkkeelle jäämistä.

Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium. Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.

Asiakkaitamme

Klikkaamalla "Hyväksy kaikki evästeet", suostut evästeiden tallentamiseen laitteellasi sivuston käytön parantamiseksi, käytön analysoimiseksi sekä markkinointimme tehostamiseksi. Lue lisää evästepolitiikastamme.