Tarmoa ja toimintakykyä elämänkaareen kaikkiin vaiheisiin

19.3.2019

Eeva Vartia perusti Köyliön Fysioterapian vuonna 1997. Aluksi hän teki töitä yksin, mutta palkkasi pian ensimmäisen työntekijän. Vuonna 2009 yritysmuoto vaihtui Oy:ksi, ja samassa yhteydessä Hanna Vastamäki tuli yhtiökumppaniksi.Nyt yrityksellä on Köyliön ohella toimipiste Säkylässä. Yrittäjien lisäksi talossa on töissä viisi fysioterapeuttia ja toimistotyöntekijä.Dynaaminen yritys 

Vartia on alusta asti halunnut pysyä ajan tasalla. Yritys on dynaaminen, eteenpäin menevä. Kantaan liityttiin ensimmäisten joukossa Satakunnassa. Hoitohuoneista löytyy muun muassa painokevennetty kävelylaitteisto, ja lisää eturivin laitteita on tulossa tänä talvena.”Meillä panostetaan koulutukseen. Käymme paljon erilaisissa koulutuksissa ja työntekijät voivat valita niitä omien kiinnostuksen kohteiden mukaan.”Pienellä paikkakunnalla pitää osata kaikkea. Asiakaskunta on laaja, joten palveluntarjonta on laajaa ja monipuolista. Erityisosaamista löytyy monelta fysioterapian osa-alueelta. Asiakkaina on niin tuki- ja liikuntaelinongelmaisia, leikkauksen jälkihoitoja kuin neurologisiakin potilaita.

Monipuolinen kuntosaali tuottaa noin yhden työntekijän verran.

Ensimmäisten joukossa Kantaan. Kanta on yrityksessä arkipäivää. Siihen liityttiin toukokuussa 2017.”Markus Hiltunen Diariumin tuesta neuvoi, että kannattaa tehdä pohjatyöt huolella”, Vartia toteaa.Kantaan liittymiselle tehtiin aikataulu. Aluksi asia jännitti, mutta kun alkuvalmistelut oli tehty hyvin, itse liittyminen sujui vaivattomasti.”Kantaan kirjaaminen tekee meidän yksityisten työn näkyväksi. Paperit häviävät, eikä voi olla varma, kuinka hyvin lääkärit niihin perehtyvät. Kanta-kirjaaminen tuo meidän työmme näkyväksi ja lisää tiedon kulkua.”Tieto, että lääkäri lukee terapeutin kirjaamisia, voi motivoida jotain asiakastakin tekemään harjoitteita.Nykyaikaiset toimitilat”Maalla on tilaa”, Vartia toteaa, kun ihastelen avaria huoneita. Köyliön toimipisteessä on monipuolinen kuntosali, joka palvelee paitsi fysioterapiassa myös kuntoilijoita.”Alkuinvestoinnin jälkeen se tuottaa yhden työntekijän verran”, Vartia toteaa.Hän on itse aktiivisen fysioterapian puolestapuhuja.Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu ryhmätunteja. Kuntosalia vuokrataan myös ulkopuoliselle personal trainerille.

Eeva Vartia haluaa pitää Köyliön Fysioterapian ajan tasalla joka suhteessa. Uudet laitteet ja jatkuva kouluttautuminen kuuluvat asiaan.

Hyvä palvelu kannattaa. Eeva Vartialla on takana pitkä ura yrittäjänä. Ennen sitä hän oli töissä Kokemäellä fysioterapia-alan yrityksessä.”Olen monesti miettinyt, että kuinka uskalsin lähteä hyvästä yrityksestä ja perustaa oman”, hän sanoo.Hyvää työntekijäkokemustaan hän haluaa jakaa edelleen. Talossa onkin pysytty pitkään.Muutama vuosi sitten Köyliön fysioterapia palkittiin Vuoden köyliöläisenä yrityksenä.Eräänä kesäisenä perjantai-iltana Vartia oli viimeisenä talossa töissä ja ihmetteli ääneen, mikseivät työntekijät jo lähteneet kotiin.”Yksi oli kuntosalilla ja muilla oli mitä kelläkin. Sitten minut pyydettiin sosiaalitilaan. Tytöt olivat yllätyksenä hankkineet minulle kultaisen yrittäjänristin 20 vuoden toiminnan kunniaksi, ja järjestivät yllätysjuhlat.”Vartia uskoo vahvasti hyvään palveluun ja asiakaslähtöisyyteen. Niitä ei sote kaada. Alueen väestö on vanhenevaa. He käyvät mieluummin hoidossa paikallisessa talossa kuin sote- tai maakuntakeskuksessa.”Köyliö on hyvä paikka yrittää. Täällä ei olla niin varautuneita kuin Satakunnassa ehkä yleensä ollaan”, hän toteaa.Tämä artikkeli on osa terapia-alojen toimijoita esittelevää artikkelisarjaa. Artikkelisarjan tuottaa terapia-alojen erikoisohjelmisto Diarium. Harkitaanko teilläkin Diariumin käyttöönottoa? Varaa aika esittelylle täältä.

Asiakkaitamme

Klikkaamalla "Hyväksy kaikki evästeet", suostut evästeiden tallentamiseen laitteellasi sivuston käytön parantamiseksi, käytön analysoimiseksi sekä markkinointimme tehostamiseksi. Lue lisää evästepolitiikastamme.